Uutiset

OLS teki sopimuksia nuorille huippulupauksille

24.01.2019

OLS on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta tällä kertaa nuorille, vasta B-juniori-ikäisille pelaajille. Sopimukset tehtiin Lasse Ikosen ja Miika Koskelan kanssa kolmesta tulevasta kaudesta. Molemmat sopimuksen tehneet pelaajat kuuluvat tällä hetkellä Suomen U16 maajoukkueen avainpelaajiin ja he ovatkin olleet viime kaudella  kaikissa ikäluokan maajoukkuetapahtumissa mukana. Lasse on myös kantanut kapteenin nauhaa ja Miika on maajoukkuekomennusten lisäksi käynyt jo tutustumassa mm. Leeds Unitedin toimintaan trial -jaksolla.

-Pitkään olemme seurassa tehneet taustatyötä sen eteen, että pystyttäisiin tukemaan entistä paremmin nuoria pelaajia heidän urallaan ja osoittamaan, että OLS:n junioripolku toimii ponnahduslautana niin kansallisille kuin kansainvälisille kentille. Nyt on hieno tilanne, kun seurassa on useita nuoria huippulupauksia niin B-junioreissa kun sitä nuoremmissakin ikäluokissa ja näille pojille pystytään rakentamaan hyvä polku aina Euroopan kentille asti, Oulun Luistinseuran valmennuspäällikkö Janne Keto sekä talenttivalmentajana kaudella 2019 toimiva ja syksyllä tiiviisti sopimusten taustoilla häärinyt Aleksi Tanner toteavat tyytyväisinä. 

Lasse on pelaajana kulkenut pitkän OLS tien aina kaupunkisarjoista nykyiseen asemaan OLS B-junioreiden kapteeniksi. Keskikentän pohjalla pelaava loistavan pelikäsityksen ja taidon omaava Lasse on äärimmäisen tunnollinen harjoittelija ja omatoimisia harjoitustunteja kertyy viikottain Lasselle toistakymmentä tuntia joukkue- sekä kouluharjoittelun päälle. 

Miikan tie OLS sopimukseen on hieman mutkikkaampi, kun Miika on aloittanut peliuransa ja pelannut ensimmäiset juniorivuotensa Ajax Sarkkirannassa. Kempeleestä Miika siirtyi D-junioreihin OrPaan ja OrPan hajottua, ehti Miika pelata myös vuoden OTP:n paidassa. Viime kaudella Miika vaihtoi OLS paitaan ja ensimmäinen kausi keltapaidoissa olikin tuloksellisesti menestys, kun hän oli heti voittamassa kahta SM-mitalia C15 ryhmän napattua Kai Pahlmanin hopean ja B-junnut SM-pronssia. Miika on 195cm pitkä johtava toppari, jota on todella vaikea ohittaa ja joka pystyy avaamaan peliä monipuolisesti. Ikäluokkansa maajoukkueen ykköstoppari on myös äärimmäisen vahva pääpelaaja.

18.10.2019OLS B-juniorit kaudelle 2019 - 2020 valittu
02.10.2019Teemu Tavikainen mukaan B-junioreiden valmennusryhmään
20.09.2019OLS Jalkapallo hakee työntekijää
16.09.2019Olssin pelaajia mukaan U17-poikien EM-karsinta joukkueeseen
04.09.2019Infoa OLS edustusjoukkueiden avoimista harjoituksista
03.09.2019Olssille uusi talenttivalmentaja
29.08.2019Koskela ja Ikonen U17-poikien mukaan Syrenka Cupiin
26.08.2019Olssille Kaleva Cupista kaksi mitallia
20.08.2019Kasper Paananen siirtyy Italiaan
13.08.2019Markus Heikkinen jatkaa OLS B-junioreiden vastuuvalmentajana

Siirry arkistoon »