Uutiset

OLS kasvatti Lasse Pentti U16 maajoukkueeseen

12.06.2018

lasse.jpg

OLS B-junioreiden Lasse Pentti valittiin U16 maajoukkueen mukaan Baltic Cupiin, joka pelataan Liettuassa kesäkuun loppupuolella. Maajoukkueseurannassa jo pidempään ollut "Pena" pääsee nyt pukemaan maajoukkuepaidan päälle ensimmäistä kertaa, kun Suomi kohtaa tiivis tahtisessa turnauksessa Liettuan, Viron ja Latvian.

Turnaus on maajoukkueen valmentajan Erkka V. Lehtolan mukaan tärkeä osa valmistautumista matkalla kohti syksyllä alkavia EM-karsintoja. Päävalmentaja painottaa kuitenkin, että tässä vaiheessa vielä katsastetaan pelaajia laajalti. Huhtikuun UEFA Development –turnauksesta kaksi kolmasosaa joukkueesta on vaihtunut ja mukana on puolen tusinaa ensikertalaista, Lehtola toteaa.

- Tämä on ihan tarkoituksellista ja oli tiedossa jo huhtikuussa. Baltic Cupin jälkeen edessä on vielä malliryhmäleiri heinäkuussa ja sen jälkeen aletaan sitten koota ajatusta siitä millaisella ryhmällä kohti EM-karsintoja mennään, Lehtola kertoo.

OLS onnittelee Lassea valinnasta!

17.02.2019Lasse Ikonen Pohjois-Suomen vuoden poikapelaaja
05.02.2019Kakkosen Cupissa tappio - jatkopaikka jäi pienestä kiinni
30.01.2019Olssin pelaajia mukaan U16-poikien maajoukkueleirille
28.01.2019Voitto ensimmäisestä Oulun derbystä
28.01.2019Jalkapallohallihanke etenee
25.01.2019Edustusjoukkueen kuulumisia
24.01.2019OLS teki sopimuksia nuorille huippulupauksille
11.01.2019Edustukselle tukku uusia pelaajasopimuksia
18.12.2018Kannustajat yhteistyö - äänestä 31.12. mennessä
15.12.2018Edustusjoukkueelle uusi sopimuspelaaja

Siirry arkistoon »