Uutiset

TP-47 ja OLS jo hiihtolomatunnelmissa

05.03.2018



TP-47 ja OLS kohtasivat hiihtoloman alla Kemin Junkohallissa harjoituspelin merkeissä.

Ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä, jossa kotijoukkue oli hieman niskan päällä ja tauolle lähdettiinkin tilanteessa 1-1.

OLS tuli vahvasti toiselle puoliajalle peliin mukaan ja siirtyi jo reilun tunnin kohdalla 1-3 johtoon. Kotijoukkue laittoi tämän jälkeen isompaa vaihdetta silmään ja nousikin rinnalle 80. minuutilla ja tilanne oli jälleen tasan 3-3. OLS ei kuitenkaan luovuttanut ja pääsi iskemään johtomaalin 89. minuutilla ja vierasvoitto tuoksui jo vahvasti ilmassa. Mutta minuutti tästä TP-47 pääsi iskemään tasoituksen erikoistilanteesta ja hiihtolomalle lähdettiin siis loppujen lopuksi tasapelin merkeissä maalirikkaan ottelun loppulukemien oltua 4-4 (1-1).

OLS:n valmentaja Petri Hautajärvi ei ollut tyytyväinen pelin jälkeen joukkueen esitykseen.

"Ei kyllä tänään päästy likikään siihen esitykseen, kuin aiemmissa harjoituspeleissä. Iso oli ero pelaamisessamme, kun johtavat pelaajamme puuttuivat pelistä. Jouduimme myös ryhmittämään pelaajiamme hieman oudoille pelipaikoille poissaolojen vuoksi, joten kyllä sekin hieman vaatimatonta esitystä selittää, vaikka ei näin saisikaan olla. Tappiottomana kun ollaan vielä harjoituskaudella niin toki tyydyttää, mutta kyllä tänään olisi pitänyt paljon parempaan silti pystyä. Täytyy nyt ottaa positiiviset asiat mukaan ja laittaa taas hanskat käteen heti hiihtoloman jälkeen, työsarkaa vielä riittää", totesi valmentaja Petri Hautajärvi pelin jälkeen.

OLS:n maaleista ottelussa vastasivat Arttu Haapala, Mikko Suomela, Jyri Vääräniemi sekä Petteri Tuomaranta.

Ottelukooste:

https://www.lapinkansa.fi/videot/tp-47-ols-3-3-2018/CF4CF184

Harjoituspelit jatkuvat SU 18.3. kotipelillä Arina Areenalla, jolloin Ouluun saapuu GBK Kokkolasta. Peli alkaa klo 16.15.

18.09.2018Oulun Jalkapallohalli Oy suunnittelee jalkapallohallia Heinäpäähän
05.09.2018Infoa OLS edustusjoukkueiden avoimista harjoituksista
24.08.2018OLS panostaa entisestään valmennukseen kaudella 2018-2019
05.08.2018OLS U15 taisteli SM hopeaa Kai Pahlmanista
07.07.2018B-junnut kaatoivat Kyykän Lahdessa
02.07.2018OLS nousi B1 divariin syyskierrokselle
27.06.2018OLS B-junioreista vahva edustus myös U16/ U17 pelaajien UEFA A -malliryhmäleirille
27.06.2018OLS tasasi pisteet sarjakärjen kanssa Tampereella
20.06.2018Oulusta vahva edustus UEFA A -malliryhmäleirille
19.06.2018OLS jatkoi pisteputkeaan ja tasasi pisteet SC KuFu:n kanssa

Siirry arkistoon »