Uutiset

Ensimmäiset pelaajasopimukset edustusjoukkueeseen

13.11.2017

Edustusjoukkueen pelaajarintamalla on tehty ensimmäiset pelaajasopimukset kaudelle 2018. Keltasinistä väriä tulevat kantamaan tulevalla kaudella Christian Bohui (AC Oulu), Aleksi Kylmälä (Hercules) ja Henry Mäkäräinen (Hercules).

18 –vuotias OLS kasvatti Bohui pelasi viime kaudella AC Oulun väreissä A-jun. SM-karsintasarjaa ja kesällä OTP:ssa kakkosta 18:ssa pelissä tehden yhden maalin. Kesällä vyölle kertyi myös kolme peliä OLS:n mukana kolmosessa.

Kylmälä pelasi viime kaudella Herculeksessa kakkosessa niin ikään 18:ssa pelissä. 18 –vuotias Kylmälä tuli OLS:n väreihin C-juniorina, jonka jälkeen matka jatkui HauPa:n riveihin ensimmäiseksi B-jun. kaudeksi. Seuraavan kauden Kylmälä pelasi OLS B-jun. SM-sarjan joukkueessa ollen joukkueen tehokkain pelaaja.

23-vuotias Mäkäräinen oli viime kaudella Herculeksen kantavia voimia keskikentällä pelaten yhteensä 19 peliä. Ykkösessä AC Oulun väreissä ”Henelle” on kertynyt 51 ottelua.

Valmentaja Petri Hautajärvi on tyytyväinen ensimmäisiin kiinnityksiin ja odottaa koko kolmikolta vahvaa panosta tulevalle kaudelle.

”Chrisulta ja Aleksilta odotuksissani on jatkumo viime kaudelta eli isomman sekä tärkeämmän roolin vakiinnuttaminen kakkosdivaritasolla. Näkisin jopa, että avainpelaajien roolia olisi tarjolla. Se tulee olemaan pitkälti pojista itsestään kiinni tarttuvatko he tilaisuuteen. Hene kokeneempana, mutta siltikin vielä parhaat pelivuodet edessään olevana pelimiehenä, on kakkosen tasolle todella laadukas pelintekijä. Ominaisuudet tällä pelityyliltään Toni Kroosia muistuttavalla pelimiehellä tulee varmasti riittämään sarjan parhaiksi pelintekijöiksi.”

23.04.2018PK -37 tyly vierailija sarjakenraalissa
19.04.2018Kakkosen C-lohkon kausiennakko
18.04.2018Edustukselle kaksi uutta pelaajasopimusta - Kokemusta puolustuslinjaan
16.04.2018OLS PUOLUSTUS RAUTAA - JA HYÖKKÄYSPÄÄSSÄ JOUKKUE VIIMEISTELI VOITON ERIKOISTILANTEISTA
16.04.2018Janne Mahlakaarto uusien haasteiden pariin
09.04.2018OLS kärsi kauden avaustappion ulkokenttäavauksessaan
04.04.2018OLS:n pelaajia mukaan U-15 maajoukkueeseen
03.04.2018OLS B raivasi tiensä SM-sarjaan neljättä vuotta putkeen
22.03.2018Edustuksen kausikortit myynnissä kaudelle 2018
21.03.2018Alexander Jibrin OLS:iin

Siirry arkistoon »