Uutiset

OLS pelaajia mukaan perinteiseen Tähtitarha -tapahtumaan

25.10.2017

Tähtitarha on 2003-ikäluokalle ensimmäinen varsinainen yhteinen tapahtuma matkalla kohti maajoukkuevaihetta, joka alkaa vuoden 2018 puolella. Tähtitarhaan on valittu kaikkiaan 72 pelaajaa, joista kahdeksan maalivahteja.

OLS -kasvatit Lasse Ikonen sekä Nestori Kekonen valittiin mukaan marraskuun alkupuolella pelattavaan Tähtitarha -tapahtumaan. Pohjois-Suomesta on myös muuten vahva edustus mukana, kun OTP:stä tulevaksi kaudeksi OLS B-junioreiden ryhmään valitut Miika Koskela ja Kasper Paananen ovat niin ikään leirille valitussa ryhmässä. Näiden lisäksi Tähtitarhan noin 70 pelaajaan joukkoon valikoitui pelaajia TP-47:sta, RoPS:sta, KajHa:sta sekä OTP:stä. 

OLS onnittelee kaikkia valittuja pelaajia sinivalkoisen tien ensiaskeleilla!

Tsekkaa linkki Palloliiton uutiseen tästä

01.10.2018Hae mukaan OLS edustusjoukkueiden toimintaan viikoilla 41-42
18.09.2018Oulun Jalkapallohalli Oy suunnittelee jalkapallohallia Heinäpäähän
05.09.2018Infoa OLS edustusjoukkueiden avoimista harjoituksista
24.08.2018OLS panostaa entisestään valmennukseen kaudella 2018-2019
05.08.2018OLS U15 taisteli SM hopeaa Kai Pahlmanista
07.07.2018B-junnut kaatoivat Kyykän Lahdessa
02.07.2018OLS nousi B1 divariin syyskierrokselle
27.06.2018OLS B-junioreista vahva edustus myös U16/ U17 pelaajien UEFA A -malliryhmäleirille
27.06.2018OLS tasasi pisteet sarjakärjen kanssa Tampereella
20.06.2018Oulusta vahva edustus UEFA A -malliryhmäleirille

Siirry arkistoon »