D14 - juniorit / 05

Joukkue on OLS:n 2005 ikäluokan jalkapallon edustusjoukkue. Tällä hetkellä tässä hyvähenkisessä joukkueessa on kolmisenkymmentä tavoitteellisesti harjoittelevaa junioria. Valmennusryhmässä kaudella 2018-2019 ovat Janne Keto, Teemu Penttilä ja Aleksi Autti.

Joukkueen harjoittelu on tavoitteellista pelaajan taitojen kehittämiseen tähtäävää toimintaa. Harjoittelussa noudatetaan seuran valmennussuunnitelmaa ja eri osa-alueita kehitetään johdonmukaisesti. Päätavoite ei ole yksittäisten pelien tai turnausten voittamisessa, vaikka niitäkin välillä tarvitaan, vaan itse pelaajien ja joukkuepelin taitojen kehittämisessä. Joukkue harjoittelee 4-5 kertaa viikossa ja pelejä on säännöllisesti myös talvikaudella. Puolen Suomen Liigan lisäksi joukkue tulee osallistumaan oman ikäluokkansa hyvätasoisiin turnauksiin Suomessa.

 

 


Uutiset

OLS sai Touranin kesäksi käyttöönsä (22.05.2019)
Touran OLS jalkapallon käyttöön kesäkaudeksi OLS oli yksi 14 jalkapallon junioriseurasta, joka sai Suomen Palloliiton ja sen pääyhteistyökumppaneiden Volkswagenin..

Kannustajat yhteistyö - äänestä 31.12. mennessä (18.12.2018)
Arinan Kannustajat -yhteistyö VUODEN 2018 KANNUSTAJIIN LIITTYMINEN PÄÄTTYY 31.12. Arinan omistaja, anna tukesi OLS:lle vuoden 2018 osalta liittymällä OLS:n Kannustajaksi -..

Sami Sipola U17 maajoukkueen mukaan Valko-Venäjälle (08.01.2018)
Sami Sipola (OLS B) on valittu tammikuun lopulla Valko-Venäjällä pelattavaan alle 17-vuotiaiden (2001) Minskin turnaukseen. Suomi pelaa viikon aikana viisi ottelua..

21.04.2017  Miesten edustusjoukkueen kausi starttaa sunnuntaina Kajaanissa
13.02.2017  OLS:lle tunnustusta Palloliiton Pohjois-Suomen piirin palkintogaalassa
03.02.2017  OLS mukana Kannustajat 2017 yhteistyössä
26.01.2017  OLS:lla ja AC Oululla yhteinen halliprojekti