olslogo_suuri.gif

TULE TEKIJÄKSI OLS:n TOIMINTAAN…

OLS on Pohjois-Suomen suurin jalkapalloseura, jossa pelaa yhteensä n. 1000 jalkapalloilijaa. Toimintaa on sekä harraste- että kilpaurheilussa.

OLS Jalkapallon harrastetoiminnan ydin on OLS Kaupunkisarja, jossa pelaa lähes 800 3 -13 v. lasta.

Kilpatoiminnan puolella on n. 200 pelaajaa. Poikien junioriedustusjoukkueet on valittu Sami Hyypiä Akatemian toimintaan. Juniorijoukkueet ovat hyvää pohjoiseurooppalaista tasoa ja mm. maajoukkuepelaajien määrä kasvaa koko ajan.

Aikuisten edustusjoukkue nousi pienen tauon jälkeen uudelleen pystyyn vuonna 2013. Joukkueen tavoitteena on tarjota seuran junioripelaajille optimaalisin pelipaikka kehityksen kannalta sekä valmistaa heitä aikuismaailman peleihin tulevaisuudessa  OLS:n edustusjoukkueessa.

Haemme jatkuvasti eri alojen osaajia tekijäksi seuraamme. Tekijät pääsevät tutustumaan liikunta-alan organisaatioon ja tekemään oman alansa tai harrastuksensa tehtäviä. Osasta tehtävistä pystymme maksamaan palkkioita ja korvaamaan aiheutuneita kuluja. Osa tehtävistä on vapaaehtoispohjaisia.

Mahdollisia tehtäviä, joihin pääsee osallistumaan ovat mm. lasten ja nuorten ohjaaminen, valmentaminen, liikuntatapahtumien järjestäminen ja organisointi, muiden tapahtumien organisointi, viestintä ja tiedottaminen ja erilaiset seuran kehittämis- ja talkootyöt.

OLS:n toiminnassa mukana oleminen voi avata mahdollisuuksia jatkaa seurassa osa-aikaisissa tehtävissä sekä mahdollistaa verkostoitumisen Oulun alueen liikuntajärjestöihin ja yrityksiin. OLS on työllistänyt seuran sisällä olevia henkilöitä viime vuosina vakituisiksi työntekijöiksi.

Odotamme seuraan tulevilta henkilöiltä hyvää asennetta, oma-aloitteellisuutta sekä positiivisuutta.

Tule mukaan hyvään ja tavoitteelliseen työyhteisöön OLS:ssa.

 

 

Jos kiinnostuit ota yhteyttä:


OLS Jalkapallo / valmennuspäällikkö
Aleksi Tanner, aleksi.tanner@ols.fi , 040 530 9685

OLS Jalkapallo / toiminnanjohtaja
Janne Mahlakaarto, janne.mahlakaarto@ols.fi , 044 751 8770